Elettiin vuotta 1999. Olin tutustunut nyt jo edesmenneen KissFM:n legendaarisessa chatissa poikaan, jonka kanssa koetettiin jotain seurustelun tynkää. Olin viaton ja kokematon 16-vuotias, enkä tiennyt seurustelusta vielä mitään. Tämän pojan kanssa ne suurimmat tunteet taidettiin käydä siellä netin puolella, kasvokkain olimme molemmat niin ujoja, ettei se mennyt pussailua, vierekkäin makoilua ja jotain vaatteet päällä käytyä kähmimistä pidemmälle.
Tämän pojan ansiosta kuitenkin tapasin minua kaksi vuotta vanhemman Niilon. Niilo oli pojan kaveri ja Niilosta tuli ensimmäiseni - monessakin asiassa. Tutustuttiin, ihastuttiin, rakastuttiin. Seurustelu aloitettiin virallisesti 17. marraskuuta 1999, muistan päivämäärän vieläkin. Tällaiset asiat ovat tytöille tärkeitä, siksi se varmaan on jäänytkin mieleeni. Niilon kanssa koin paljon asioita ensimmäistä kertaa - parisuhteen, riitelyn ja sovinnon, rakastumisen, rakkaudentunnustuksen, menettämisenpelon, kaiken mitä nyt parisuhteeseen kuuluu. Myös seksin.
Touhusimme mitään seksiin liittyvääkään ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihteessa. Olimme Niilon kavereiden järjestämissä kotibileissä, minä olin täyttänyt pari viikkoa aiemmin 17. Se oli sellaista teinien räpellystä. Ihanaa ja uutta kylläkin. Rakastin Niiloa jo silloin, vaikka emme vielä siinä vaiheessa olleet rakkaudesta puhuneet. Kähmiminen jatkui bileiden jälkeen myös yösijan tarjonneen kaverin luona, mutta vaatteet pysyivät vieläkin päällä.
Keväällä olin suunnitellut puolivuotispäivämme kunniaksi, että se olisi se päivä, kun viimein harrastaisimme seksiä. Oli herttaisen naiivia uskoa, että se on suunnittelemalla hyvinkin yksinkertaista. Ei ollut. Ei siitä tullut oikein mitään, minusta vuoti verta ja se oli muutenkin sellaista noloa räpellystä. Petyin kovasti. Lopulta menetin neitsyyteni sen kummemmin suunnittelematta, hetken viemänä. Ei se mitään maata järisyttävää ollut, ei edes mitenkään ihmeellistä, mutta olipahan peli niinsanotusti avattu.
Niilon kanssa seurustelimme alkuvuoteen 2001 saakka. En enää jaksa muistaa, miksi silloin erosimme, mutta maailmani tuntui murenevan siihen. Tuntui todella pahalta, kun oli tavallaan kasvanut siihen, että on pariskunnan toinen osapuoli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti